Perukan väärtin (Esa Viitanen) pakinoita

1994

Puupeltoja

   Tuosa ku perukan rannin kans raijattiin ojalinijapuita tienvarteen Uuveltaniityltä, niin siinä töövätesä ja sätkää tehesä puhkes ranni puhhuun, ettei siittä tunnu olevan kauvon aikaa ku samasta lämpäreestä korijattiin millon kauraa ja millon heinää... Nyt sauna- ja uunipuita.

   Eikä se mittään ennevanahasta raijaamista puitten kerruu nyt ollu. Paremmin semmosta urakalla rehkimistä. Siinä ei kauvon nokka tohissu ku ranni kopristi meikäläisen rankaläjät kyytille ja ookasi ne Nuhvilla kärrytien varteen. Ei siinä osannu vanaha ku suu auki töllistellä, että voima ja tekniikka se on nykyään joka pellaa sillain että käsin koskematta puut on äkkiä kärrytien varresa läjäsä... Ei tarvinnut syliksi ottaa eikä Juutisen Arttu-vainajan konsteja käyttää, eli rettuuttaa tukkeista parirekkein pankolle ensin toinen ja sitten toinen pää.

   Siinä ku sammutettiin moottori, tehtiin vähän rätinkiä ja volokastiin silimämääräsesti, että hirviän komia ronkkeli tuliki puita, niin ruvettiin siinä räknäämään takasipäin vuosia niihin aikoihin ku Uuttaki niittyä pelloksi raivattiin ja ensimmäisiä kauroja kylyvettiin. Pikkuisen raktorirannia vanahempana välläytin senaikasta pellonraivaustappaa... Melskalla juuret poikki koivupuskista ja minä nuorempana käpäsin köyven kiinni latvaan ja veettiin vaterin kans juurakko poikineen syrijälleen.

   Eikä aikaakaan ku pellolla ensikaura lainehti ja jos ei pakanen pannu, nii päästiin puija ryskyttäänki. Sillon maksettiin vielä pellonraivuusta palakkiotaki, mutta nykyäänhän siittä sakotettaan ja pakasenpanemisiakkaan ei palijo arvioija. Jonku aikaa pijettiin peltoja paketisa ja annettiin siittä isännille pikkusen kärsimyssättiä.

   Sitte hoksasivat päältäpäsmärit, että mehtällehän ne pittääki pellot kylyvää, etteikö männynsiementä vain välttikiivun rakkoon... Vaan ku viheriä kulta rupes lykkään närkkiään heinikon sejasta niin kohta siihen ryykäs hirvet niitä eineekseen napsimaan. Ja taas piti rukkoilla alamuja valtivallan pörssistä.

   Sitä ei ois uskonu sillon ku vikatteella nirhattiin heinää ja kauraa poikki ja seipäille, että jonku vuojen päästä rättyytettään ojista moottorisookalla mehtää. Vaan niin se tuo aika kulluu eikä oo niinku ennen... Saa sanua ku Hyväris-Heikki vainaja ennevanahasesta Kettuperän kehityksestä, että rattorit pörrää ja morofoonit soi, eikä oo muuta ko puhelinta vailla. Nykyään se on kännykkä melekeen jokaisen kännysä perällä ku perukallaki. Semmosta se on ku tuo aika kulluu ja varijo vennyy.