PIEHINGIN HISTORIAA

Piehinginjoki olisi oikea historiallinen nimi piehinkiläisten viime vuosikymmeninä käyttämästä "Piehinkijoki" nimestä. (huom. Olavi Alatalo)

Historiikin on kirjoittanut "Perukanväärti" Esa Viitanen.

Paljon on virrannut vettä Piehinkijoessa siitä, kun jääkauden ikijäätikkö lähti liikkeelle ja ylitti Piehingin 7000 vuotta eKr. Liikkuessaan jäätikkö jätti todistettavia uurteita Piehingin kallioperään mm. Hanhiniemeen, jossa oleva Hanhikivi on Piehingin ja Pyhäjoen valtaisa "rajapyykki" ja nähtävyys. Hanhikivestä Piehingin ja samalla pitäjänrajan suuntaa Hurnastin viertä yli entivanhan "suuren rantatien", nyk. 8-tien, kohti itää ja Vihannin rajaa. Pääosiltaan Piehinki on pinta-alaltaan samanlaajuinen kuin Piehingin Erämiesten perinteikkään hirviporukan pyyntialueet eli noin 12 000 hehtaaria.

Vinhaan on kehityksen ratas pyörähdellyt Piehingissä viimeisinä vuosikymmeninä, saati sitten vajaassa 500 vuodessa, jolloin Piehingissä oli vain 7 talokasta eli savua. Piehingin, kantatalollisina mainitaan Ollinpojat Erkki, Lauri ja Pietari kuin myös Raution, Juutisen, Haapajoen ja Puustin savuja. Peltoalaa ei ollut silloin paketoitavaksi asti ja vähäiset hiekkapellot viljeltiin jokaista kivenkoloa myöten. Heinät elikoille oli tehtävä nevoilta ja rämeiltä. Piehinkiläisten rämeille Vihannin Piehinkijärvelle tiettömän taipaleen taa kertyi jalkamatkaa kolmisen peninkulmaa.

Nykyään piehinkiläiset tiedetään ahkeriksi maan- ja metsäteiden rakentajina, mutta 1600-luvulla piehinkiläiset joutuivat käräjille niskoiteltuaan tietöiden tekemisestä. Sen sijaan kestikievarista ei ollut puutetta. Ensimmäinen lienee ollut Mannilan kestikievari. Myöhemmin Hannilan talot hoitivat kestikievaria ja toimivat samalla postiljooneina. Postitalollisena toimi Piehingissä myös Erkki Erikinpoika Marjaniemi ja myöhemmin poikansa Matti 1670-luvulle, jolloin Hannu Hannila otti kestikievarin ja posteljoonin tehtävät. Suuresta Hannilasta ovat enää muisto jäljellä, samoin kuin arkkukivet vanhasta Hannilan sillasta. Mutta vierivieressä toimineet osuuskaupat seisovat yhä kivijaloillaan kahden puolen silloista Ylipään tienhaaraa, samoin kuin kovia kohtaloita kokenut työväentalokin sammuneine aatteineen. Vähäiseksi on käynyt myös maamies- ja nuorisoseuratoiminta myöhemmin rakennetussa maamiesseuran talossa. Kauas on jäänyt se aika, jolloin osuuskauppa-aate velvoitti ostouskollisuuteen ja "manttaali" ja "tökäri" kilpailivat urheilu- ja kulttuuritarjonnasta.

Petäjä-Vikke

Nuorisoseuratoiminta ei tahtonut viritä varhaisinakaan aikoina, vaikka sitä sytytteli Piehingin legendaarinen persoona Viktor Juutinen eli Petäjä-Vikke, myöhemmin aateloituaan itsensä, Viktor von Petäjäniemi. Viken aloitteesta perustettiin Piehinkiin nuorisoseura. Talkoilla rakennettiin seurantalo Rautionmäen ja Hannilan tienhaaraan Viken toimiessa ankarana töiden valvojana ja talkoisiin osallistumiseen pakottajana. Oman työpanoksensa hän uhrasi aatteen alttarille itseään säästämättä. Vikke oli roteva mieheksi ja omasi "hullun voimat". Kerrotaan hänen yksin kanniskelleen hirsikerrat paikoilleen. Mutta kun talo tuli valmiiksi, ei toiminta ottanut viritäkseen. Nimenpanokokouksessa käytti Vikke kuuluisan puheenvuoronsa iskemällä nyrkin pöytään:-Tämän talon, jonka melkein yksin olen salvannut, toiminta on ollut yhtä lynttäystä. Ristin tämän talon Lynttäläksi. Ja Lynttälänä se pysyi toimintansa ajan, kunnes purettiin ja siirrettiin Pirttikoskelle Rauhanyhdistyksen taloksi, jossa se on luultavasti vieläkin.

Vikke oli touhun poika. Häntä kunnioitettiin mm. Raahen Osuuskaupan perustajajäsenenä. Vikke otti luultavasti ensimmäisenä Piehinkijoen vesivoiman hyötykäyttöön rakentamalla saha- ja pärehöylälaitoksen.

Sosiaalisena luonteena Vikke rakensi Piehinkijokivarteen nykyisen Härkölanssin paikalle metsäkämpän metsä- ja uittomiesten majoitusta ajatellen. Piehingin sydänmaan metsissä oli talvisin isoja tukki- ja propsisavotoita. Puutavara ajettiin jokivarteen lansseihin, josta ne jäiden lähdettyä sevotettiin tulvaiseen jokeen. Samassa uitossa saattoi olla eri yhtiöiden puutavaraa, jotka nostettiin tai erotettiin jokisuun vastuusta omiin pyräisiinsä. Yritettiinpä kerran uittaa samanaikaisesti halkoja ja tulipuitakin, mutta se osoittautui virheeksi. Kun halot ruuhkautuivat pöllien ja tukkien kanssa, tuli ruuhkien puruista niin suuritöisiä, että Piehinkijoen tulva ehti ehtyä ennen kuin uiton hännät olivat jokisuulla.

Viken kämpässä oli sisäänlämpiävä kiuas, jota hän lämmitti päivällä. Ulkona kiehui muuripadassa jätkien tulemaksi perunoita, joita sai ostaa kappalekaupalla. Ovenpielessä oli "elämänluukku", jossa Vikke myi makuupaikkapilettejä. Tyyriimmät ronkasijat olivat keskiritsillä. Kun yläritsillä oli liian kuuma ja alaritsillä kylmä, olivat ne sen vuoksi edullisempia.

Vikellä oli monia muitakin "edistyksellisiä" tempauksia. Maininnan arvoisia lienevät hänen puusta valmistama vaimonsa, joista mieluisin oli Ängä, mutta "maho" hänkin. Sen sijaan suuruudenhulluudeksi katsottiin rautatielinjan hakkaaminen Petsamoon eikä Viken annettu kaataa Sippalan vartevaa tukkipuukangasta nurin, vaan työ keskeytettiin kovakouraisesti.

Niin kariutuivat Viken haaveet rautatieyhteydestä Petsamoon. Ajansaatossa on piehinkiläisten pienempiäkin haaveita hautautunut. Muistissa on jo pitkälle edennyt suunnitelma rakentaa maantie Piehingin Ylipäästä Lukkaroisten kautta Vihantiin. Tielinjaa punnittiin ja taakattiin pariinkin otteeseen, mutta sen pitemmälle ei päästy ja taakakepitkin ovat lahonneet jo aikoja sitten. Pitemmän päälle saattoi olla parempikin, ettei läpikulkutietä rakennettu. Nytkin sydänmaan rauhaa rikotaan ja ajetaan rallia lukuisia metsäautotieverkostoja ja "kultatietä" pitkin riittävästi. Sydänmaan metsäpirtit ja Piehinkijoen varren kodat joutuvat turhan usein tihutöiden kohteeksi.

Sotatapahtumia

Piehinki ja Piehinkijoki mainitaan Raahen tienoon historiassa useissa yhteyksissä. Erikoisesti Isonvihan ja Suomen sodan aikoina sotatapahtumiin usein liitettiin myös Piehinkijoen nimi, olipa sitten kysymyksessä asukkaiden pakeneminen sydänmaitten piilopirteille, venäläisten kasakkain jokivartta tekemät ryöstöretket tai vaikkapa kuuluisan suomalaisen sotapäällikön Adlercreutzin majoittuminen Piehinkijoen lähistölle. Isonvihan jälkeen merkittiin manttaalikirjoihin enää 14 piehinkiläistä tilusta. Sotavangiksi Venäjälle joutui vuonna 1722 11 piehinkiläistä.
Viime sodan aikana saivat puolestaan piehinkiläiset katsella, kun neuvostoliittolaisia sotavankeja kuljetettiin kolme nuppilastillista sydänmaalle rakennettuun Päämaja-nimiseen vankileiriin. Töikseen vangit tekivät kesäisin kaplasteitä nevojen yli ja talvisin kelkkoivat puutavaraa Kaukasten kallioilta, jonne ei ollut hevospelillä menemistä.

Koskelan Kusti

Entivanhaan Koskela oli vauras ja omavarainen talo, oli oma vesimylly, voimalaitos, paja ja verstas, puimakone ja muut senaikaiset maatalouskoneet ja -välineet. Sanottiin: mitä ei Koskelassa ollut, sitä ei tarvittu. Koskelan veljeksistä Aukustia eli tutummin Koskelan Kustia, sanottiin sydänmaiden filosofiksi. Palveltuaan Muhoksella Pyhänkosken voimalaitoksen viilarina 27 vuotta ja viisi kuukautta ja jäätyään eläkkeelle ryhtyi hän kokopäivätoimiseksi metsäkämppien rakentajaksi, kalustajaksi, metsäteiden ja siltarumpujen korjaajaksi. Ei ollut niitä tie-, rumpu- tai kämpänkorjaustalkoita, joihin ei Kusti olisi osallistunut joko rahallisesti tai moninaisine työkaluineen. Sunnuntaina aamuhämärissä tapasi metsästäjä Kustin aukaisemassa jotain metsätien siltarumpua ja harmittelemassa, ettei nykyään pystytä pitämään rautalapiolla auki ojia, joita esi-isät ovat kaivaneet metsäkämpän "hotelliketjulle", vaan ovat kaikki enemmän tai vähemmän kelvottomassa kunnossa Kustin siirryttyä autuaammille sydänmaille. Hukkaan menivät Kustin "investoinnit" perinnöksi ja iloksi tuleville sukupolville. Umpeutuneet ovat polut ja vesoittuneet metsäteiden varret, porraspuut lahonneet ja kirkkaat lähteensilmäkkeet juomalippineen sammaloituneet ahkeran käden uupuessa.

Piehinkijoki

Piehingistä ja Piehinkijoesta on historiassa mainintoja jo 1200-luvulta. Raahen merimuseossa on tallella Piehinkijokisuulta löytyneen ikivanhan "seelarin" osia. Perimätiedon mukaan alus olisi haaksirikkoutunut merenpinnan alla purjehtijoita vaanineeseen Piitanakiveen ja uponnut lasteineen. Kun vuosisatojen saatossa maa valtasi mereltä tilaa, ilmestyivät aluksen "kylkiluut" näkyviin. Kesti vuosikymmeniä ennen kuin huomattiin, ettei hylky ollut ajopuuta.

Piehinkijoki lähtee luikertelemaan Vihannin puolelta pienestä Piehinkijärvestä ohi Hanhelan Lukkaroisten kautta pysähtyen Haarainlammessa, jonka töyräällä sijaitsi aikoinaan Haarain Franssin torppa. Torpassa majailivat tukkijullit odotellen uiton alkamista uittopomon Pirnes-Jussin, Franssun vävyn komennossa. Ennen kuin joki suuntaa kulkunsa sydänmaiden halki kohden Piehinkikylää ja merta, haarautuu siitä Poikajoki tehden Jokkeinväliksi sanotun "saaren", kunnes yhtyy taas Iso Jokeen Alilanmäellä. Poikajoen varrella, n.6km Anttilanmäeltä, sijaitsee sydänmaalla Koskelan vanha talo, joka on ollut Pehkosen suvun hallussa 1900-luvun alusta. Vuonna 1674 tiedetään Martti Pehkosen polttaneen tervaa ja tuoneen sitä kerralla 10 hevosen letkassa 30 tynnyriä myytäväksi ja maailman merille vietäväksi. Lastista hän oli saanut 105 kuparitaalaria, jolla talven tienestillä olisi saanut keskikokoisen kaupunkikartanon Raahesta tai kolme hyvää hevosta.

Piehinkijoki on ollut ja on vieläkin kuin valtimo, joka sykkii koko kylään elämää ja jota Ylipääntie seurailee sydänmaan portille Mäntylään. Piehinkiä ei ole ainoastaan Piehinkijoki- ja Ylipääntievarret, vaan Hurnas- ja Kultalanperiä asuttavat piehinkiläiset 8-tietä kahden puolen Pyhäjoen rajalle saakka. Heille meri on vesielementtinä tutumpi kuin Piehinkijoki. Maastoltaan Piehinki on alavaa, mutta "mäkistä".

Jokea seuraten on ensin Alatalonmäki, Anttilanmäki, Rautionmäki ja Kerttulanmäki. Kuparilangan puuttuessa vedettiin sähköjohdot piikkilangasta Sippalan myllystä lähitaloihin, ainakin Kerttulan ja Jussi Jokelan taloihin. Siihen aikaan lenteli vielä melkoisia riekkoparvia eivätkä ne osanneet varoa piikkilankaa ilmassa, vaan runtelivat itsensä paistiksi.

Seuraava oli Jokelanmäki, jossa oli aikoinaan myös pieni sähkölaitos, joka toimitti sähköä jokelanmäkisten tarpeisiin. Ennen Revon Sähkön tuloa siirrettiin laitosrakennus ylemmäs Sippalan Jannelle asti. Sähkön pyörittäjäksi ostettiin kuulasytytysmoottori, jonka itseoikeutetuksi monttööriksi valittiin Sulo Karvonen.

Nyt ajat ovat muuttuneet ja ihmiset sen myötä. Kyläpersoonista puhutaan menneessä muodossa. Piehinkijoen vesi ohjautuu Kuljunlahden altaaseen lihottamaan rapukantaa ja Rautaruukin makeanveden tarpeisiin. Kutuhauen vonkaleet loiskauttelevat itsensä ylös kalaportaita keväisin ja lähtevät uimaan kohti Haapajärven tekoallasta. Piehinkijokeen istutetut arvokalat palaavat sentään istutuspaikoilleen ja niin pysyvät taas auki kahden puolen Piehinkijokea muinoin uittomiesten tallaamat jätkänpolut. Urheilukalastajat ovat löytäneet "paratiisin" mutkittelevan Piehinkijoen suvannoista, mustanpuhuvista poukamista ja kivikkokoskista. Muuten Piehinki on vuosien saatossa kehittynyt ja pessyt kasvojaan, että ihmisten olisi Piehingissä hyvä elää ja asua.

Kuvat: Olavi Alatalo
Piehinginjoen latvoilta

ns.Pyykkiranta Alatalonmäellä



Piehinginjoen sillalta 8-tieltä

RR:n savut Piehinginjokisuulta katsottuna
Joutsenet lähtöpuuhissa

Pohjolan portti (Tyrnipysäkki)

Nieriän pyyntiä Ylipäässä


Kustin hautakivi Piehingissä
Jokisuun padolla kalassa

Piehinki