Puolukasa
Tuosa raatattiin rannin kans marijanpoimimisesta, että seki on nii konneellistunu,
että harva ennää puolukoisa ja mustikoisa käsiään sotkee. Ei ees perkkauksesa.Vaan toista se oli ennen ku poimittiin myyntiinki satoja litroja. Ei ollu konneita eikä automapiilejä, joilla hurrauttaa marikon viereen. Ei ku koppuri kouraan ja pärekontti selekään ja kävellä nytkytettiin mehtään. Ja sitä mentiin koko sakilla, jokka vain kynnelle kykeni.
Nykyjäänhän pentuja ei saa marijamehtään kirveelläkkään. Tärkiämpää niitten on rällätä moppoilla, vahata viteoita ja kuunnella korvalapputereoita. Ennen se oli pakko Sakarin tanssata ku ku kepillä soitettiin ja sanottiin, ettei sua täsä karvoja vasten elätetä. Yksiki ranni sano vihijasseensa jäläkikasvulle pottumaalle ja marijaan menosta, niin oli sanottu, että v....u, kuoki ihte pottus ja poimi paskamarijas paskapää.
Vaan ei auttanu ennevanahaan jurkuloida vastaan ja ei se niin haluttanukkaan. Syvänmaallekki mentiin oikein yökuntiin poimiin puolukoita. Musun pirtillä kortteerattiin. Jokka on siellä päin autoilleet, nii on nähäneet ettei se häävinkokonen kämppä oo. Mutta sopu anto sijaa, että meitä mahtu siihen rannin väen kans yheksän henkiä. Jalakapatikasa mentiin ja rannin isäntä kööräsi kolukärryillä astioita mihin marijoja poimittiin. Eikä siinä kovin monta päivää mennykkään ku hevoskuorma poimittiin. Kaukasen kallioillaki oli punasennaan puolukoita, ettei siinä kauvon nokka tohissu ku koppuri oli täynnä. Käärmeitä vaan tuppasi sihiseen kivenkolloisa, että niitä sai pikkusen pelijätä.
Oikiastaan se oli mukavaa aikaa. Naurusasuin muisteltiin rannin kans niitä aikoja ku satuttiin kaapunkilla nokatuksin. Muisteltiin että hyvin sitä jaksettiin, vaikka ei ne evväät niin häävejä siihen aikaan ollukkaan. Äiti keitti hyvvää ruvismarijapuurua ja ku siihen tippautettiin siirappia silimäksi, nii sitähä söi jokkainen kupunsa täyteen. Ei yhtään ihime, vaikka pirtinovia pitiki sillon tällön ravvauttaa, ku ilima rupes käymään niin sakiaksi.