Hienoa Pyry, puhut asiaa!
Kuka sitä enää nykyaikana veisi jätteitään naapurin tontille, olisihan se aika moraalitontakin haalata saasteitaan johonkin toisten riesaksi, sitä mieltähän se myös Pekkarinen on hallituksessa.
Piehinkiläiset haluavat lähes yksimielisesti ydinvoimalan tuonne Hanhinokalle. Meitä vastustajiakin oli vain kuusi änkyrää tuolla Piehingin Kalastuskunnan kokouksessa ja hieman enemmän jakokunnan kokouksessa, joten ydinjätteensijoituspaikasta ei tarvinne enää edes keskustella. Minä ainakin näen jo turhaksi taistelun. Piehinkiläiset ovat takuuvarmasti ilomielin vastaanottamassa sijoituspaikaksi esim. Halkokarin, joka olisikin erinomainen sijoituspaikka, peruskallio ihan lähellä Hanhinokkaa, ei tule kuljetusongelmiakaan. Minä ainakaan en ole vastustamassa asiaa, vaikka sillä ei liene merkitystä näin suurissa asioissa.
Ongelmaksi voi tulla kyllä se että yppäriläiset haluavat sijoituspaikan ehdottomasti itselleen, toisihan se taas Pyhäjoen kunnalle lisää valtakunnan näkyvyyttä ja työpaikkoja runsaasti tai ainakin muutaman. Yppäriläisiä valtuutettuja on myös omistautunut Fennovoiman asialle koko sydämestään.
Myös Laivakankaan kultakaivos olisi erinomainen ja valmis paikka louhinnan loputtua. Tosin Siniluoto on tuossa ihan lähellä ja satamakin lähes valmis. Myös Haapajoen ja Arkkukarin maanomistajat haluavat varmasti sen, kun olivat niin kovasti myymässä jakokunnankin maita Hanhinokalta. Sijoituspaikasta tulisi heille ”tuohta” varmaankin vielä enemmän. Siniluoto vetänee ”pisimmän korren” tässä asiassa, johtuen paikallisesta kansanedustajasta alueeltamme, joka ajaa myös innolla Fennovoiman asiaa, tosin hän ei ole kyllä saanut pysymään mitään laitoksia Raahen alueella, päinvastoin Ylivieska ja Oulu vievät kaiken. Jos nyt häntäkin onnistaisi, edes tämän kerran, koko alueemme asialle.
Tulevaisuuden visiot ovat vielä suuremmat, tehtäisiin niin suuri sijoituspaikka, että koko Euroopan ydinjätteet voitaisiin ”turvallisesti” varastoida tänne hyvään hintaan, ongelmaa kun ei ole juuri missään vielä ratkaistu.
Toisella laivalla tuotaisiin ydinjätettä ja vähän pienemmällä paatilla rahaa!
Olavi Alatalo