Piehingin Kyläyhdistys järjesti yleisen kokouksen, joka käsitteli Laivakankaan

 kultakaivoshanketta ja YVA-ohjelmaa, Piehingin koululla maanantaina 11.9-06. 

 Kokoukseen osallistui 25 kyläläistä.

 

  1. Kaivoksen vedenkäyttösuunnitelmaan vaaditaan tarkempaa selvitystä.

           -kyläläisten yksimielinen kanta oli, että Piehinkijoesta ei oteta missään tapauksessa       

            vettä, koska siinä ei ole mitä ottaa kesän aikana. Eikä jokeen sallita minkäänlaisia

            paluuvesiä Ispinänojan, eikä muutakaan kautta, se olisi vahingollista joen

            kalakannalle.

                    Selvityksessä on myös paha ristiriita sivulla 14, V2 ja V3:

            3.5 ”jätevesien johtamiselle on esitettävissä käytännössä vain yksi vaihtoehto,

                         vesien purkaminen Tuoreenmaanojaan ja tästä eteenpäin pieniä jokiuomia

                         pitkin Pohjanlahteen.

 

                        Piehinginjokea ei toimijan näkemyksen mukaan tulla harkitsemaan

                        ensisijaisena lasku-uomana, ….”

 

            Tuoreenmaaojasta ja Haapajoesta on vain yksi yhteys Pohjanlahteen ja     

          se on Piehinkijoki ja jokisuulla oleva pato ja kalaporras. Myös   

          Haapajoen tulvavedet laskevat siis Piehinkijoen kautta mereen.

          Piehinkijoen pato on alueen merkittävimpiä kalastuskohteita keväällä.

          Padolla on kymmeniä ahvenen onkijoita päivittäin, keväällä ja kesällä.

     

  1. Tarvitaan myös lisäselvitystä räjähdysten voimasta, miten ne vaikuttavat  

     lähistöllä oleviin rakennuksiin ja kuinka kauas tärinävaikutukset ulottuvat.

     Myös pölyhaitoista oltiin huolestuneita.

 

  1. Onko jätekivikasojen päästöjen ehkäisemiseksi minkälainen suunnitelma?

Emme salli minkäänlaisten myrkkyjen imeytymistä maaperään.

Miten rikastushiekka-altaan päästöt ympäristöön ehkäistään.

Ojastennevan ja Lylynnevan sivukivialueet ovat aivan liian lähellä jokea.

 

  1. Maanomistajien mukaan valtausalueella on suojelualueita, muita kuin Natura,

      vaikka selvityksessä sanottiin että suojelualueita ei ole. Maanomistajilla on tästä

      myös dokumentteja.

 

  1. Ylipääntien kuormitus tulee kasvamaan joka tapauksessa huomattavasti,

      vaikka se ei päätieksi valtaukselle tulisikaan, joten sen turvallisuuteen on panostettava.

     Ylipäästä kulkee päivittäin kouluun monta kymmentä oppilasta ja tie on aivan liian

     kapea raskaalle liikenteelle. Ehdoton vaatimus onkin saada pyörätie Ylipääntien rinnalle.

     TVL on tehnyt siitä selvityksen jo pari vuotta sitten.

 

  1. Verotusasia myös puhutti. Maksaako yritys veronsa minne, tuleeko siitä

      Raahen kaupungille verotuloja yritykseltä suoraan, vai menevätkö ne  muualle.

 

  1. Kyläkokouksessa enemmistö oli kaivoshankkeeseen myönteisesti suhtautuvia,

      kunhan ympäristöasiat selvitetään, ottaen huomioon alueemme työllisyyden,

      mutta vastustajiakin löytyi.



 

           Kyläkokouksen valtuuttamana  Piehingin kyläyhdistyksen pj.

            Olavi Alatalo,  p. 045 6728867  olavi.alatalo@oalatalo.com