Kultalanperälle katuvalot!
Juttu Raahelaisessa 24.12-02
Kyläläisten on kiittäminen ahkeria talkoomiehiä valoistaan.
Mikko Kultala, Pekka Järvelä, Seppo Kultala ja Kauno Hiltunen
kuuluivat talkooporukkaan. Talkoolaisten työ on valmis ja
Kultalanperäläiset iloitsivat valoista.
Kultalanperällä ei enää tästä joulusta lähtien ajeta pimeydessä arvaillen,
mitä seuraavan mutkan takana piileksii. Kun ei katuvaloja muuten tielle saatu,
ahkerat kyläläiset pystyttivät ne talkoilla. Kaupunki avusti lyhtypylväiden ja
lamppujen verran, energialaitokselta käytiin asentamassa pääkaapelit.
Viime keskiviikkona kyläläiset kokoontuivat avaamaan valoitetun tiensä kahvin ja
torttujen kera.
Turvallisuutta katuvaloista.
Katuvaloprojekti aloitettiin syksyllä 2001, jolloin pystyyn saatiin 12 tolppaa.
Tänä syksynä nousivat loput 39 valopylvästä. Valaistus saatiin kahden ja puolen
kilometrin matkalle.
- Paljon talkootyötä se vaati, laskettiin, että sellaiset 500 miestyötuntia,
kertoo projektia organisoinut Seppo Kultala.
Katuvalojen tarve Kultalanperäläisille oli ilmiselvä. Tiellä on kova liikenne
ja kylällä asuu paljon lapsiperheitä. Valot ovat ennen kaikkea turvallisuuskysymys.
Kaupungin määrärahojen pienuudesta johtuen valojen laittamista jaettiin osiin,
mutta kyläläiset kiittivät kuorossa kaupunkia siitä, että se tuli vastaan valoasiassa.
Seppo Kultalan lisäksi talkoissa rehkivät Mikko Kultala, Jarmo Rautio, Kauno Hiltunen,
Sauli Suomela, Pekka Järvelä ja Pentti Manninen.
Laakereillaan ei kyläyhdistys aio jäädä lepäilemään, vaikka valot Kultalanperällä
loistavatkin. Ylipääntielle aiotaan vetää seuraavaksi valot tielaitoksen kanssa ja
kesän tullen Kultalanperäntietä pitäisi päällystää vielä kilometrin verran.
Ulpu Kultala
Pääsivulle