Tiedot RS:n arkistoista kerännyt Tauno Hurnanen
MOOTTORIPYÖRÄILIJÄ PAISKAUTUI TIEHEN PIEHINGISSÄ

Raahen Seutu 19.6.1965

●Tiessä olleet kuopat aiheuttivat moottoripyörän kaatumisen ja ajajan loukkaantumisen Saloisissa keskiviikkona. Piehinkiläinen Jorma Peltoniemi oli klo 18 aikaan liikkeellä moottoripyörällään. Järvelän järven lähellä hän menetti ajokkinsa hallinnan ja paiskautui tiehen raahautuen pyörän mukana 15 metriä. Hänet kuljetettiin Raahen aluesairaalaan, jossa annettiin ensiapu. Pyöräilijä sai kasvoihinsa ruhjeita ja hänen solisluunsa oli katkennut. Hän jäi jatkohoitoon.

NELJÄSTÄ MAASTA LEIRILÄISIÄ PIEHIN-GIN LÄNNENNOKALLA

Raahen Seutu 29.7.1965

☻Piehingin Lännennokalla on viime maanantaista alkaen toiminut Vihannin Pohjola Norden ry:n ystäväkuntien partioleiri tytöille ja pojille. Poikien leiriä johtaa lippukunnan johtaja Reino Koskinen ja tyttöjen leiriä rouva Helvi Eeronheimo. Leiriläisiä on Tanskasta, Norjasta, Ruotsista ja Suomesta yhteensä 100, joista tyttöjä 45 ja poikia 55.

☻Leirillä on avustajana pastori Aarno Pykäläinen, jonka puoleen käännytään silloin kun tulee kielivaikeuksia, mutta kuten pastori Pykäläinen kertoi, pojat ymmärtävät ihmeen hyvin toisiaan erikielistä huolimatta. Johtajan apuna on lisäksi kustakin maasta yksi tai useampia vartiojohtajia ja apulaisjohtajana Pohjolan partiopiirin leiriohjaaja Matti Valtavaara.

☻Partiolaisten päivä alkaa leirillä herätyksellä klo 7.30, jatkuen lipunnostolla ja aamuhartaudella. Tavanomaisten leirin päiväohjelmien lisäksi on tällä partioleirillä viikon jokainen päivä omistettu jollekin asialle erikoisesti. Maanantai ja tiistai olivat leirin rakennus- ja tutustumispäiviä, eilen oli Punaisen Ristin Oulun piirin myötävaikutuksella järjestetty ensiapupäivä, johon kuului mm. katastrofiharjoitus.

☻Leirin läheisyyteen oli lavastettu piiriterveyssisar Rauha Kantolan johdolla linja-auto-onnettomuus. Sekä tyttö- että poikapartiolaisia lojui loukkaantuneina auton ympärillä. Oli katkenneita kylkiluita, pääkallonmurtumia, vioittuneita jalkoja ja käsiä, shokkitiloja ja kaikkea mitä tällaisessa tapauksessa voi tulla esille. Ryhmiin jaetut pojat lastoittivat, sitoivat ja hoivailivat onnettomuuden uhreja melkoisella asiantuntemuksella, vaikkakin välillä tahtoi unohtua harjoituksen vakava tarkoitus. Ensiavun jälkeen terveyssisar Kantola arvosteli tehdyt hoitotoimenpiteet. Poikien taidonnäytteen jälkeen oli tyttöjen vuoro antaa ensiapu vastaavassa tapauksessa.

☻Tänään on partiolaisilla partio- ja eräpäivä sekä yhteinen iltanuotio. Perjantai on omistettu retkeilylle.

☻Lauantai vietetään otsikon ”avartuvan maailman päivä” merkeissä, illalla pidettävään leirinuotiotilaisuuteen on yleisökin tervetullutta.

☻Sunnuntaina on leirikirkko kello 11 Lännennokalla ja samoin Saloisten kirkossa, mitkä tilaisuudet ovat tarkoitetut myös yleisölle. Muuten vietetään sunnuntaipäivää virkistäytymisen ja yhteisten leirimuistojen parissa. Maanantaina sitten puretaan leirialue ja partiolaiset palaavat kukin kotiseudulleen monia hauskoja muistoja rikkaampana.

Keskiviikko oli leirillä ensiapupäivä. Katastrofiharjoitus on suoritettu ja neljää kansallisuutta edustavat pojat ovat istahtaneet tilannepaikan ääreen kuulemaan terveys sisar Rauha Kantolan kritiikkiä.

H-AUTO TOISEN PERÄÄN PIEHINGISSÄ

Raahen Seutu 31.8.1965

Henkilöauto ajoi toisen perään Saloisten Piehingissä lauantaina klo 15.30 aikoihin. Edellä ajanut pudasjärvinen henkilöauto hiljensi vauhtia, jolloin takana tullut kalajokinen auto törmäsi tämän perään. Molemmat autot kärsivät peltivaurioita. Lisäksi kalajokiselta särkyi tuulilasi.

JALAT POIKKI KOLARISSA PIEHINGISSÄ

Raahen Seutu 4.9.1965

Molemmat jalat murtuivat poikki piehinkiläiseltä Reijo Alilalta hänen ajaessaan Moskvits-merkkisellä autollaan tieltä. Onnettomuus tapahtui Piehingin Ylipään maantiellä torstaina. Jostakin syystä Alilan auto suistui tieltä edellä kerrotuin seurauksin. Myös auto vaurioitui pahoin. Onnettomuuden uhri kuljetettiin Oulun lääninsairaalaan hoidettavaksi.

POIKAJOEN KUIVATUKSESTA JA KOSKE-LAN metsäautotiestä Raahen Seutu 14.12.1965

● Alustava kokous Poikajoen vaikutusalueen kuivattamiseksi sekä metsäautotien rakentamiseksi Piehingistä Koskelan kautta aina Haarain sydänmaalle pidettiin eilen Piehingin työväentalossa. Kokouksen avasi metsänhoidonneuvoja Martti Pahkasalo, toivottaen samalla tervetulleiksi kokouksen osanottajat, joita kirpeästä pakkasesta huolimatta oli paikalla parisenkymmentä.

● Keskusmetsäseura Tapion Oulun metsänparannuspiiriä edustivat kokouksessa metsänhoitaja Veikko Tuovinen ja metsäteknikko Markus Viirret, sekä Pohjois-Pohjanmaan metsänhoitolautakuntaa metsänhoitaja Kalervo Kiviharju ja metsäteknikko Markus Leinonen.

● Avauspuheessaan Pahkasalo totesi kyseisellä 2000 hehtaarin alueella olevan kangasmaita korkeintaan 500 hehtaaria, ja niidenkin sijaintipaikka on usein vain veroviranomaisten tiedossa, muu osa on varsinkin tulvavesien vaivaamaa. Poikajokea on kymmenisen vuotta sitten osittain syvennetty runkoviemäriksi, mutta silloisen lapiotyön kalleuden vuoksi ei ojitusta saatu koskaan läpi.

●Avauksen jälkeen kokouksen järjestäytyessä valittiin puheenjohtajaksi Martti Pahkasalo ja sihteeriksi Veikko Hätinen. Pitämässään alustuksessa metsänhoitaja Tuovinen selosti uuden tulossa olevan lain suomia mahdollisuuksia suorittaa metsien lannoitus ojituksen kanssa samoilla ehdoilla.

Nykyisin lain mukaan voidaan sekä ojitukseen että tiesuunnitelmaan saada valtion avustusta viitisenkymmentä prosenttia työkustannuksista. Avustukset suoritetaan tilakohtaisina ja kustannusten toiseen puoleen on mahdollisuus saada valtion lainaa, jonka kuoletus alkaa ojitussuunnitelman osalta kymmenen ja tiesuunnitelman kohdalta neljän vuoden kuluttua työn päättymisen jälkeen.

● Suunniteltava metsäautotie ei tulisi olemaan mikään ”autostrada” vaan se olisi tarkoitettu pääasiassa hitaalle ja raskaalle liikenteelle, etupäässä puutavaran kuljetukseen tiettömiltä syvänmailta. Tällaisten teiden kustannukset ovat halvimmassa tapauksessa rajoittuneet 5500 markkaan kilometriltä, kalleimpien kilometrihintojen noustessa 10 000 markkaan. Valmistuttuaan tiet ovat yksityisteitä, joiden osakkailla on oikeus kieltää tien käyttö. Kustannusten pienuuden huomioon ottaen tulee osakkaiden luovutettavaksi maa tienpohjaa ja tarvittavia varastorakennuksia varten ilmaiseksi. Täytemaata on samoin osakkaiden luovutettava ilman korvausta, mutta sen sijaan sorasta suoritetaan korvaus.

● Alustuksen jälkeen keskusteltiin molemmista suunnitelmista ja todettiin ne yksimielisesti tarpeellisiksi, jopa välttämättömäksi. Sekä Poikajoen kuivatus, että n.s. Koskelan metsäautotien hankkeen päätoimitusmieheksi valittiin Jalmari Tähjänjoki.

Kartasta tutkittiin Koskelan metsäautotien parasta ja taloudellisinta paikkaa Piehingin työväentalolla eilen pidetyssä kokouksessa.

PUU POIKINEEN UI ENNEN PIEHINKI- JOESSA Raahen Seutu 26.5.1966

Pitäisikö tässä nyt vanhalta näyttää, vaikka ei ole sataakaan täyttänyt, sanoi Fredrik Partanen. Hänellä onkin ikää vasta 82 vuotta ja se nyt ei ole ikä eikä mikään noin reippaalla miehellä. Saloisten Piehingin Ylipäästä hänet tapaa ja se onkin vasta mies, joka hänelle puheissa pärjää. Niin sanavalmis Fredrik Partanen on. Partanen saapui aikoinaan Kiuruvedeltä metsä- ja uittotyönjohtajaksi täkäläisille puutavaraliikkeille Santaholmalle ja Elomaalle. Pyhäjoelta Siikajoelle asti uitot, sekaan panot ja lastaukset olivat hänen työalaansa. Metsät hän tunsi aina pohjoisen periä myöten.

Piehinkijoessa oli joka kevät suuria uittoja. Sydänmaan puut tulivat rantaa kohti niin että hulisi, joskus uitot olivat vappuun mennessä selvänä. Viimeksi vuonna 1947 on ollut suuri uitto ja muutamia pienempiä senkin jälkeen. Siitä on kuutisenkymmentä vuotta aikaa, kun kerran Pattijoen miesten kanssa samosimme Kopsan metsissä. Tiheässä metsässä meitä vastaan hoiperteli hirvenvasa, aivan äskettäin syntynyt, koska ei ollut vielä aivan kuivakaan. Koetimme saada vasan lähimpään taloon, mutta kun matkaa oli Kangasniemeenkin useita kilometrejä, niin jätimme sen metsään. Talon pojat lähtivät vasaa etsimään, mutta emo oli sen luultavasti löytänyt ja piilottanut metsän kätköihin.

YLIPÄÄN KOULUN KOVA KOHTALO

Ajan virta vei kehitystä eteenpäin ja monet ennen niin selvältä tuntuvat seikat heittävät kuperkeikkaa. Esimerkiksi syrjäkylien kansakoulujen tyhjilleen jääminen huolestuttaa kylien asukkaita. Saloisten Piehingin Ylipään koulukin on saanut lakkauttamistuomion. Työnjohtaja Fredrik Partanen on yksi niistä, jotka olivat koulua hommaamassa n. 42 vuotta sitten. Jos mikään oli kovan takana niin meidän koulun hanke, muistelee Partanen. Jokainen kylän tilallinen olisi ollut halukas myymään talonsa kouluksi, mutta kun vanhalle rakennukselle ei saanut valtion apua, niin uuden rakentamiseen oli päädyttävä. Tontin hinnat olivat korkeita, mutta neuvottelujen jälkeen se ostettiin Hautalasta. Koulu rakennettiin hirsistä ja myöhemmin vuorattiin laudoilla. Nytki vielä vuosikymmenien jälkeen rakennus on hyvin säilynyt ja kyläkuvaa hallitseva. Koululla oli myös navetta ja opettajat pitivät karjaa. Ensimmäinen opettaja Selma Viljanen hoiti lehmiä ja Helmi Karjalaisella oli täälläpäin harvinaisempia eläimiä, vuohia.

Nyt on koulujen navetat muuttuneet autotalleiksi ja lehmät peltilehmiksi eli autoiksi.

Eihän sitä tiedä vaikka meidän koulusta joskus tulee pappila, sanoi Partanen leikillään. Olihan Saloisissa ennenkin kaksi pappilaa, toinen täällä Arkkukarissa saakka. Kun Saloinen kasvaa ja asukkaat lisääntyvät tällaista vauhtia, vielä meillä on kaksi pappiakin, sanoi Partanen.

Koulun vastaista käytöstä on ollut keskustelua kunnan elimissä, mutta vielä ei ole asiaan löytynyt ratkaisua.

Työnjohtaja Fredrik Partasella oli montakin ajoporoa hänen kulkiessaan Pohjois-Suomessa. Pulkkaa hän ei sanonut käyttäneensä, vaan suksia. Kuvassa ajoporo Kuningas ja metsämiehiä.

MINKINRUOKA PELLOLLE RS 16.07.1966

Karikasniemestä Petolahteen Vaasan lähelle turs4kanjätelastissa menossa ollut perävaunullinen kuorma-auto ajoi ojaan eilen aamulla varhain Saloisten Kultalassa Ahosen talon kohdalla. Auton kopissa oli kaksi miestä, jotka vuorotellen kertoivat ajaneensa autoa. Auto kellahti kyljelleen ja lasti levisi maahan. Miehet säilyivät vammoitta, mutta autolle tuli jonkin verran vaurioita.

KOLME KAATUI Raahen Seutu 25.10.1966

Piehingin Erämiehillä oli sunnuntaina hyvä päivä. Jos pyyntikauden alku olikin tulokseton, niin nyt tuli saalista senkin edestä. Kaksi komeaa naarashirveä ja yksi vasa juoksivat viimeiset juoksunsa sateisena sunnuntaiaamuna Hurnasten takalistolla

Kankaanroopin ja Säilyn maastossa. Kuolettavat luodit lähtivät Joel Harjun, Antero Siuvatin ja Paavo Laitisen aseista. Piehingin Erämiesten 30 metsästäjää käsittävällä joukolla on vielä kaksi lupaa käyttämättä.

Kuvassa joukko tyytyväisiä metsämiehiä kaadetun hirven ympärillä. Kuvaa otettaessa osa miehistä oli vielä metsässä toista hirveä hakemassa. Pyhäjoen hirvimiehet kaatoivat sunnuntaina Viirretojan maastossa noin 80 kilon painoisen vasan. Hirven ampuja oli Oiva Rautio. Seurueella on vielä neljä kaatolupaa

käyttämättä.

PITKÄ ELÄMÄNTYÖ MAATILAN EMÄNTÄNÄ ANNA PATJAS 80-VUOTIAS Raahen Seutu 15.11.1966

”Monenlaista on elämän päivinä joutunut näkemään, onneksi ei sentään koskaan nälkää”, sanoo emäntä Anna Patjas joka viettää vanhusten päiviään Saloisten Piehingin Ylipäässä sijaitsevalla maatilallaan poikansa perheen hyvässä hoidossa. Emäntä Patjas on karjalaisia jonka evakkotie on kuljettanut vihdoin viimein tänne pohjoiseen kauas rajan taakse jääneeltä kotiseudultaan. Hän on syntynyt maanviljelijän tyttärenä Karjalan Kannaksen keskipaikkeilla sijaitsevassa Kirvun pitäjässä ja tästä syntymäpäivästä tulee kuluneeksi ensi maanantaina tasan 80 vuotta. Avioliiton kautta siirtyi Anna Patjas, omaa sukua Montonen, Räisälän pitäjään emännäksi taloon, missä oli viljeltyä pinta-alaa yli 20 hehtaaria. Tällä kotitilallaan hän sai kasvattaa viisi lastaan nuorinta lukuun ottamatta, aikuiseksi, ennen kuin talvisota syttyi ja perhe joutui siirtymään sotaa pakoon aina Kauhajoelle saakka, josta ostivat maatilan. Lyhyen talvisodan päätyttyä muutti perhe ja myös tilanmyynnin jälkeen emäntä takaisin kotiseudulle Räisälään. Tästä matkasta tuli kuitenkin lyhytaikainen, sillä runsaan vuoden kuluttua oltiin taas evakkomatkalla pois jatkosodan jaloista. Patjaksen perheelle osoitettiin paikka Eurajoelta, mutta sinne he eivät halunneet mennä, vaan ostivat nykyisen maatilansa Piehingin Ylipäästä.

Kotiseudullaan ei emäntä Patjas ole sodan jälkeen käynyt, eikä sinne haluta mennäkään. Tuskaa se vain tuottaisi, eikä mitään sinne jäänyttä saisi ottaa mukaansa kumminkaan, jos enää mitään löytäisikään. Ja mikäpä siinä, hyvähän sitä on olla kotona Piehingissäkin. Työnteko vain on kielletty ja se tahtoo tehdä ajan pitkäksi. Niinpä ei Patjaksen vanhaemäntä tahdokaan malttaa, vaan oli noukkinut perunoita tässä muuannakin päivänä oikein työnteko mielessä. Seuraava yö olikin sitten melkein uneton ja siihen se liika työinto sitten loppuikin. Maanviljelystilan emäntä on Anna Patjas koko ikänsä ollut, ja hoitanutkin tämän annetun leiviskänsä niin hyvin että sai kerran siellä kotona Karjalassa oikein Mannerheimin mitalinkin maatilansa hoidosta. Siihen aikaan oli talossa vain naisia, emäntä kahden tyttärensä kanssa ja kelpotavalla tulikin tila siitä huolimatta hoidetuksi. Maanantaina merkkipäiväänsä viettävälle pirteälle emännälle voimmekin vain toivottaa vielä pal-jon rauhallisia ja onnel-lisia vanhuudenpäiviä.

Työtä on emäntä Anna Patjas tehnyt ikänsä, nytkin vielä jatkuu sukankudin ripeästi, musta lanka vain on turhan pimeää.

HIRVIPEIJAISET Raahen Seutu 15.11.1966

Kerrassaan hienosti onnistui Piehingin Hirvimiesten neljän hirven ja yhden vasan kaadon kunniaksi sunnuntaina järjestämä hirvipeijaistilaisuus.

Emäntä Aira Muotion keittämä hirvikeitto oli todella maukasta, eikä ruokavieraista ollut puutetta. Pitkin päivää kävi enemmän tai vähemmän nälkäisiä pitäjäläisiä urheilutalolla ravitsemassa itseään, ja ämpäri toisensa jälkeen kannettiin höyryävää hirvisoppaa keittopaikalta tarjoilupöydälle, jonka ääressä rouva Liisa Ojakangas (kuvassa oikealla) toimi ylimmäisenä keitonjakajana. Maittavaan soppaan oli käytetty 40 kiloa hirvenlihaa ja 6 kiloa sianlihaa sekä tietysti perunoita ym. tykötarpeita.

SYYSMYRSKY KOETTELI VENEIDEN JA KALANPYYDYSTEN KESTÄVYYTTÄ

Raahen Seutu 14.10.1967

Lauantaina perämeren syysmyrsky koetteli laitureiden kestävyyttä ja vielä vesillä olleiden veneiden kuntoa. Aamupäivällä veden ollessa korkeimmillaan olivat venelaiturit kaikkialla Raahen rannoilla ”upoksissa”, mutta heti puolenpäivän jälkeen laski veden pinta n. 30 cm paljastaen ”sankissa” olevia ja aaltojen silloille heittämiä veneitä pahoin kolhiintuneina. Kuvassa osa kaupunginrannan venelaituria, jota aallot vielä nuoleskelevat veden ollessa jo laskusuunnassa.

SYYSKALASTUS POIKKI PIEHINGIN KALAS-TAJILTA - Kalastaja Matti Viitanen Piehingin Pohjaskarilla oli juuri työtoverinsa Reino Röningin kanssa perkaamassa kuolleita kaloja verkko resuistaan, kun kävimme katsomassa myrskyn tuhoja. Kalastajista Viitasen asunto sijaitsee aivan vesirajassa Pohjaskarilla. Jo heti pihalla näki, että täällä oli käynyt ikävä vieras. Meren tuomaa likaa ja roskaa oli noussut kasoittain pihalle.

Vesi oli käynyt niin ylhäällä että talon saunarakennus oli ollut veden piirittämä. Vesi oli kastellut rakennuksen täytteet ja ne on nyt uusittava.

Näillä kalastajilla on neljäkymmentä verkkoa ollut pyynnissä Maanahkiaisen lähellä. Perjantaina verkot laskettiin ja vasta sunnuntaina niistä jäännökset saatiin ylös.

Kuolleita, myrskyn pieksämiä kaloja, simppuja ja muuta pikku ilkiää verkoissa oli kahdelle miehelle nypittäväksi asti.

Kuluneen kesän aikana on kalansaalis ollut heikkoa ja nyt, kun syyskalastus olisi juuri päässyt alkamaan tuli kalastajille tällainen vahinko. Vaikka kalastussäitä tulisi vielä pitkällekin, menee kuitenkin viikkoja ennen kuin välineet taas ovat kunnossa. Sitä paitsi nykyään ei pikkurahoilla kalastusvehkeitä laitetakaan. Useimmilla kalastajilla on vahinkovakuutus, mutta vakuutus korvaa tähän aikaan vain noin 40 prosenttia vahinkojen määrästä. Kalastaja Matti Viitasella kalastus on ainoa elinkeino, koska ”ei ole muutakaan ammattia, eikä täällä ole mahdollisuutta saada työtä”, sanoi kalastaja. Piehingin Pohjaskarilla on vakituisena kalastajana myös Kalle Röning, mutta hänellä ei sattunut nyt olemaan verkkoja pyynnissä.

Viitanen kertoi, että jos myrsky olisi jatkunut vielä vuorokauden, ei verkkoja olisi tarvinnut enää eilenkään etsiä.

Piehinkiläiset kalastajat Reino Röning ja Matti Viitanen perkailevat simppuja ja myrskyn pieksämiä siikoja pois verkonjäännöksistä. Merivesi ylsi korkeimmillaan tämän saunarakennuksen neljännen vuorilaudan tasolle. Laudat olivat vielä märkiä ja täytteet kastuneita.

Mikko Viita-nen, Alpo ja Hannu Pata- nen ihmettelivät, että kuinka vettä voi tulla niin kovasti.

RISTEYSKOLARI PIEHINGISSÄ

Raahen Seutu 16.10.1967

- Saloisten Piehingissä sattui tiistaina klo 17.40 moottoripyöräilijän ja mopedistin yhteenajo,

jossa Pyhäjoen Parhalahdelta kotoisin oleva Kyösti Rantala loukkaantui ja kuljetettiin Raahen sairaalaan hoidettavaksi. Hänellä ei ole hengenvaaraa. Mainittuna aikana oli Kyösti Rantala tulossa valtatie kahdeksaa Pyhäjoen suunnasta. Piehingin kylän kohdalla lähti Saloisista kotoisin oleva Olli Mäntylä ylittämään mopolla maantietä huomaamatta Rantalan lähestymistä. Tällöin ajokit törmäsivät rajusti yhteen ja ajajat paiskautuivat tiehen, jolloin Rantala menetti tajuntansa. Loukkaantunut kuljetettiin Raahen sairaalaan, missä todettiin hänen saaneen aivotärähdyksen. Molemmat ajokit vaurioituivat pahoin.

MUISTOJA TAITAVASTA PITOKOKISTA, HURNASKASTA Raahen Seutu 11.11.1967

Me kuulemme melkein joka päivä valittavan, että eläminen menee yhä lujemmaksi ja hankalammaksi, verot ja maksut nousevat ja ansiot pienenevät. Mutta jos vertaamme niitä esimerkiksi sata vuotta taaksepäin – vaikka muistot aina kalpenevatkin,

mitä vanhemmaksi ne tulevat, elämme kuitenkin loistoaikaa siihen verrattuna.

Saloisten Hurnasissa eli noin puolivälissä 1800-lukua ja sen jälkeen vaimoihminen, josta kuulemme usein vanhojen kertovan valoisia muistoja. Hän oli Loviisa Hurnanen o.s. Stenbäck. Hän oli kotoisin Kalajoelta, josta tuli Raaheen Jurveliinin leipomoon paakariksi. Loviisan syntymäkehdon äärellä ”hyvät haltijat” antoivat hänelle lahjaksi taidon tehdä työtä. Mihin hän ryhtyikin, se tapahtui ja hyvin. Muuten hänen kohtalossaan ei ollut hurraamista myöhempinä elinvuosinaan.

Raaheen toivat maakunnan miehet siihen aikaan torille ja talollisille samoin kun leipureillekin kaikkia maan ja karjan anteja. Näillä halon ja voin myyntireissuillaanko lienee maanviljelijän poika Jaakko Hurnanen, kotoisin Saloisten Hurnasista, tavannut Loviisa Stenbäckin. Siinä oli sitten Loviisan ”kohtalo”. Hän meni naimisiin Jaakon kanssa ja muutti Hurnasiin. Jaakko omisti puolet Rantasten maista ja kartanosta. Tähän nuori pari asettui asumaan ja jakamaan yhteistä leipäänsä. Nuorelle parille syntyi kolme poikaa, Frans, Jaakko ja Jukka sekä tytär Aino. Kaikki olisi mennyt heidän elämässään jotenkuten, niin kuin muidenkin kyläläisten siihen aikaan. Leveätä se ei ollut, muta nälkää ei nähnyt kukaan. Mutta Jaakko isäntä halusi itselleen ja perheelleen leveämpää leipää. Siihen aikaan oli tälläkin paikkakunnalla vallalla villitys lähteä ison rapakon taakse Amerikkaan. Siellä kun kuuluttiin puuveitsellä kultaa vuoltavan. Jaakko Hurnanenkin uskoi näihin puheisiin. Kertoi vaimolleen että hänkin lähtee etsimään parempia oltavia ja kutsuu sen jälkeen perheensä sinne.

Mikäpä siinä auttoi Loviisankaan muuta kuin suostua, vaikka hän omassa mielessään ei yhtään uskonut tällaisiin puheisiin.

Jaakko Hurnanen meni Amerikkaan ja muutaman ajan perästä hän oli kadonnut. Liekö miesraukka saanut heti surmansa vai vajosiko maan alle. Niin jäi Loviisa ”leskeksi” ja neljän lapsensa elättäjäksi ypö yksinään. Lapset olivat vielä niin pieniä, ettei heistä ollut talon töihin. Loviisa, jota sanottiin Hurnaskaksi, myi tilansa Rantasen toisen puolen omistajalle Esa Rantasen leskelle Anna-Sofialle. Hurnaska lähti lastensa kanssa Piehingin Koskelaan töihin. Miten lienevät asiat sitten menneet, mutta hurnastelaiset kuulivat, ettei Hurnaska pysty elättämään lapsiaan Koskelassa ja kyläläiset hakivat hänet takaisin Hurnasiin. Hän sai asunnon Petein pikkupuolella – niin kuin kyläläiset sanoivat.

Itse asiassa talo oli Albertti Hurnasen. Hurnaska oli kaiken tekevä, kuten jo alussa mainittiin. Hän nousi varhain ylös, otti kontin selkäänsä ja harppasi hurnastelaisten kalarantaan.

Siellä hän puisteli silakkaverkkoja, perkasi ja suolasi kaloja. Työstään hän sai palkaksi kaloja, jotka suolasi, latoi ja painoi myytäväksi. Silloin kun ei kaloja saatu, oli Hurnaska taloissa töissä. Asunnossaan hän kehräsi ja kutoi. Väliin häntä tarvittiin pitokokkina, jona hän tulikin kuuluisaksi.

Niin ne vuodet kuluivat ja Frans-poika meni Ouluun ruotuväkeen. Siellä palveltuaan kolme vuotta hän pääsi suoraan Åströmin tehtaalle työhön. Nyt pojasta tuli kyläläisten mielestä herra. Kun hän tuli Hurnasissa käymään oli hänellä polkupyörä, joka sinänsä oli jo nähtävyys ja kalossit kenkien päällä.

Naapurin poika, Rantasen Viktor, kun näki nämä kalossit, totesi että Franssalla on kaviot kenkien päällä. Mutta niin kävi, että Franskin meni Amerikkaan ja vei veljensäkin sinne.

Hurnaskalle jäi vain Aino-tytär, joka sittemmin avioitui Kalajoelle Joonas Siirtolan kanssa. Hauska tapaus Hurnaskan aamuvirkkuudesta sattui kerran, kun hän oli Kujalassa töissä. Aamuaikaisella hän heräsi ja kun ei enää saanut unta. lähti lakaisemaan pihaa ja saatuaan työn tehdyksi meni metsään hakemaan porrashakoja. Isäntä käväisi tänä aikana ”nurkan takana” ja ihmetteli, miksi ovi on jätetty auki. Pani sen lukkoon ja meni vielä sänkyyn. Hurnaska tulee metsästä sylin täysi porrashakoja mukanaan, mutta ei pääsekään enää sisälle. Suutahtikin vähäisen huonosta kohtelusta, mutta ei herättänyt talon väkeä ennen kuin tavalliseen aikaan. Riitti siinä tietysti vähän selittelyjä puolin ja toisin, mutta nauruksi lopuksi pistettiin.

LAAJA METSÄOJITUS PIEHINGIN SYDÄNMAILLA Raahen Seutu 27.7.1968

- Laaja metsäojitus on käynnissä Saloisten Piehingin ylipääläisten metsissä Oulun metsänparannuspiirin teettämänä. Hankkeeseen kuuluu kaikkiaan 44 tilaa ja kuivuvia hehtaareja kertyy 436. Ojaa kaivetaan yhteensä 100 kilometriä ja vielä 670 metriä päälle.

Metsänparannuspiirin vastaavana mestarina toimii metsänhoidonneuvoja Markus Viirret, toimitsijamiehenä Jalmari Tähjänjoki ja kaivutyöt tekee piehinkiläinen Matti Löf kaivurillaan.

Hankkeen kustannusarvio on 43.000 markkaa. Kustannuksista valtio vastaa puolet ja toisen puolen metsänomistajat, mihin he saavat pitkäaikaista lainaa. Kaivuutyöt aloitettiin viime vuoden marraskuussa ja loppu häämöttää jo syksyllä tai viimeistään ensi kesänä.

HÄTÄISESTI LAADITTUUN BUDJETTIIN KAA-TUI VILLEN KOULUN KÄYNTI

Raahen Seutu 1.11.1968

Ihmiselämään sisältyy monenlaista, aivan tavallisenkin ihmisen. Ei tarvitse olla mikään suuri kuuluisuus – aivan tavallinen työllään itseään ja perhettään elättävä ihminen, kun elämäntaivaltaan taakse katsoessaan voi lausahtaa: tässähän saisi vaikka romaanin.

Romaanin saisi myös saloistelaisen Ville Jussinniemen elämästä. Siitä tulisikin aivan moderni kirja, jos kaikki kirjoittaisi suoraan suomeksi, niin kuin hän itse kertoo. Mutta turhia kaunistelematta voimme ottaa muutamia ”kappaleita” hänen elämänromaanistaan.

Ville syntyi pienenä poikana maailmaan Saloisten Piehingissä.

Niin kuin muutkin ihmislapset, mutta sillä erotuksella, että hänen elämänsä tulisi jatkumaan orpona.

Yhdeksän vuotiaana vesselinä hänellä tuli ankara halu kansakouluun. Aiemmin hän oli käynyt kiertokoulua jo sen verran, että lukeminen kävi koko sanalta ja laskun alkeitakin hän oli jo saanut. Kuultuaan, että hän ehkä pääsee kansakouluun, oli se niin mieluista, että mäkeä lasketellessa pakkasi naurattamaan. Mutta nauru hyytyi seuraavan talven pakkasiin.

Haapajoen kansakouluun hän pääsi kuunteluoppilaaksi, eli ”viidennelle” luokalle, kuten haastateltava sanoi. Koulussa nimittäin oli vain neljä luokkaa. Hankaluuksia oli heti alkuun. Ville kun ei osannut tavata ja oli niitä muutenkin. Kengät menivät pohjista rikki ja vesi ja lumi tuppasivat varpaiden väliin. Muutama kerta oli palattava kesken koulumatkan takaisin, kun rupesi niin kovasti palelemaan jalkoja. Ja lienee palellut vähän muutakin. Kun se pissakin tahtoi mennä yöllä housuun, eikä aamulla ollut kuivaa eikä puhdasta, kuka siitä nyt orvosta huolehtii.

Talousarvio koulunkäyntiä varten oli vissiin tehty hätäisesti, koska jo joululta Villen koulunkäynti katkesi varojen puutteessa. Poika ei ollut kymmentäkään täyttänyt, mutta metsätöihin oli mentävä leivän kannikkaa hankkimaan. Päivän tein paperipuita ja yöllä meni pissa alle, toteaa Ville.

Nyt se naurattaa, mutta silloin – kuutisenkymmentä vuotta sitten se veti suupieliä alas.

Niin tuli mies Villestäkin kaikessa kurjuudessa. Kansalaissodan aikana hän oli jo viidentoista ja sai kuusisataa grammaa kuorineen jauhettuja kaurajauhoja viikossa määräevääkseen.

Muuta sai hankkia, jos pystyi. Ville sanookin nykyisestä ajasta, ettei sitä voi huonoksi sanoa, joka vain vähänkin omaa muistia nuoruudestaan. Nyt on hyvät oltavat. Työstä saadaan kunnon palkkaa, muutamat jopa moninkertaisesti ansaitsemaansa nähden.

Metsätyössä ei kukaan koskaan ole rikastunut. Vuoden 1925 – 26 aikoihin sai metsätyömies selkä limassa hankituksi päiväansioillaan yhden kilon voita eli 4 markkaa. Siitä voi verrata nykyiseen aikaan ja hankkeisiin.

Sydänmaan metsistä on Villekin hankkinut perheensä elatusta aikoinaan omiksi tarpeikseen. Hän kertoo ajoista Musun pirtillä:

Viikon eväs selässä repussa sinne hiihdettiin. Kellä mitäkin oli murkinaksi. Enimmäkseen leipää, voita, perunoita ja silakkaa. Joskus oli läskin murunenkin ja kahvinkeitto välineet. Pirtti oli sisäänlämpiävä ja lämmin.

Aamulla oli toveri-ilmaa katossa kouraista asti. Meillä oli sopimus, että vuorollaan yksi miehistä tulee illalla metsästä aiemmin ja lämmittää kiukaan.

Sitten oli toisilla lämmintä ja hyvä riisua märät kamppeet kuivumaan. Aamulla ja illalla keitettiin kahvit ja kuoriperunat, päivällä syötiin kuivaa muonaa.

Yksi miehistä, sanotaan nyt Aukusti, oli niin pitkä, ettei hän mahtunut pirtissä seisomaan suorana. Jottei istuminen olisi kokonaan unohtunut, sahasin pirtin edestä ison puun poikki, jonka kannolla Aukusti sai verestää istumistaan. Kelloa meillä ei ollut kellään. Se oli ylellisyyttä.

Ajantiedotta on hankala tulla toimeen, siispä sovittiin niin, että kun minä nousen – toisen kerran pissalle, silloin on aamu. (Tähän aikaan minunkin housuni pysyivät jo kuivina).hyvin tämä ajoitus pelasikin kunnes: Heräsin yhtenä aamuna unestani ja ajantajunnassa tuntui,

että aikainen tämä ”vesiherätys” onkin. Kaveri nousi kuitenkin ja laittoi kahvin ja kuoriperunat tulelle. Menimme joukolla metsään.

Meillä oli lähes sata pölliä jo sahattuna, kun kuulimme Lapaluodon sahan huutavan. Välimatka oli kuitenkin pitkä ja kuuluvaisuus huono. Aprikoimme; oliko kello 6.15 vai 9. Tuli suojakelikin ja pöllejä kasaantui lujasti. Kun saha seuraavan kerran huusi kahdesti, tiesimme, että kello oli vasta yhdeksän ja meillä oli päivän urakkaa tehty tavallista enemmän. Illalla kaveri meinasi että oltiin tehty kaksi vuoroa yhtenä päivänä.

Ville Jussinniemi on säilyttänyt huumorin lahjansa vieläkin. Hän totesi, että lapsetkin olivat ennen tyytyväisempiä. Jos näille sai jonkin uuden vaatekappaleen, osasivat he olla iloissaan ja tyytyväisiä. Olipa Villen morsiankin aikanaan niin iloinen uusista ”viiperitraneli”-housuistaan, että vilautti niitä Villellekin. Ville oli velikulta kiusaamaan tyttöjä. Saipa kerrankin Rantasen Sylvin ja Niemelän Hilman näyttämään nimettömänsä, josta sitten kerskui että tytöt ovat hänelle alttiita. Tapaus oli sellainen, että tytöt pyysivät Villeä mukaan meren rantaan uimaan. Mutta Villepä sanoikin, ettei häntä housuttomien tyttöjen mukana viedä minnekään. Tytöt olivat ansassa. Piti vähän nostaa helmaa ja vilauttaa, että onpas meillä. Ville oli nuoruudessaan komea poika. Ilmankos hän tytöille vähän naureskeli. Hyvän muistin ja terävän pään omaavana Ville pääsi eteenpäin työsarallaan. Muutamia kesiä hän työskenteli hinaajissa,

sitten laivojen lastaajana ja viimeksi noin 23–25 vuotta työnjohtajana laivoilla. Kysymykseemme, miten Villen elämässä on tyydytetty se kulturellinen puoli, hän totesi, että varsinkin lukeminen on aina ollut tervetullutta, mikäli aikaa on riittänyt. Mutta tavallisen ihmisen hankkeet eivät riitä kirjojen ostoihin. Nykyisin hän viettää eläkeläisen päiviä ja sanoo ajan kuluvan ilman vapaa-ajan ongelmia.

Kaarisahan teroitus käy Ville Jussinniemeltä viidessätoista minuutissa ja jälki on arvostelun kestävää.

PIKKUJOULU PIEHINGISSÄ

Raahen Seutu 19.12.1968

Piehingin Maamiesseuran ja Saloisten Reippaan pikkujoulua vietettiin Maamiesseuran talossa.

Alkulaulun ja tervehdyssanojen jälkeen esitti taiteilija Terttu Remes huumoria tunnetulla taidollaan. Saloisten tiernapojat juhlistivat laulullaan tilaisuutta. Erkki Anttila esitti pakinan, jonka aiheena oli ”Muuttuva yhteiskunta”. Kun taiteilija Remes oli esiintynyt toistamiseen, nautittiin joulupuuro. Päätteeksi nuoriso pisti tanssiksi.

SÄILIÖAUTO OJAAN – PÄÄLLE AJOLTA VÄLTYTTIIN PIEHINGISSÄ

Raahen Seutu 13.03.1969

Edellä ajanutta ja vasemmalle kääntynyttä henkilöautoa väistämään pakotettu säiliöauton kuljettaja joutui ohjaamaan ajokkinsa jyrkästi tienoheen eilen puolenpäivän aikaan Piehingin Haapajoella. Henkilöauto säästyi joutumasta päälle ajetuksi, mutta säiliö-auto kärsi rajussa ”metsään ajossa” pahoja vaurioita.

Saloistelainen lastaaja Leevi Kerttula oli Taunus merkkisellä henkilöautolla menossa Pyhäjoen suuntaan, hänen autonsa takana tuli Haukiputaalta kotoisin olevan autonkuljettaja Matti Nisulan ohjaama ja kalajokisen liikennöitsijä Paavo Isopahkalan omistama, natron lipeälastissa ollut säiliöauto, jonka perässä oli vielä kaksiakselinen perävaunu.

Suuri säiliöauto suistui kokonaan tieltä ja sen nostamiseen tarvittiin erikoisnostolaitteet.

Raution talon kohdalla Kerttula hiljensi vauhtia ja ryhtyi kääntämään vasemmalle. Nisulalla ei päälle ajoa välttääkseen ollut muuta neuvoa kuin ohjata autonsa jyrkästi tieltä. Suuri auto rymisti kokonaan, perävaunua lukuun ottamatta, tien oheen ja vaurioitui pahoin. Sen etuakseli, molemmat etulokasuojat, pakoputkisto ja äänenvaimentaja irtaantuivat.

Nisulan ohjaama auto oli viemässä lipeälastia Oulu Oy:ltä Kokkolaan. 13000 litran lasti jouduttiin pumppaamaan säiliöistä. Onnettomuudella olisi ollut tuhoisat seuraukset, jos Nikula ei kylmäpäisesti olisi ohjannut ajokkiaan pois tieltä. Muussa tapauksessa edellä ajanut henkilöauto olisi joutunut rekka-auton ruhjomaksi.

KORKEATASOISET AJOKOIRA KOKEET PIEHINGISSÄ Raahen Seutu 11.11.1969

Tuloksiltaan korkeatasoiseksi muodostuivat lauantaina ja sunnuntaina Piehingissä järjestetyt ajokoirien ja beaglien ajokokeet. Näissä Raahen Eränkävijät ry:n toimeenpanemissa kilpailuissa kävi toteen sanonta, että ”ei määrä ratkaise, vaan laatu”. Kokeissa oli nimittäin mukana vain neljä koiraa, mutta tulostaso oli erittäin korkeaa kansallista luokkaa.

Kokeiden aikana vallitsi poikkeuksellisen hyvä sää. Maastossa oli ohut lumikerros ja lämpötila nollan vaiheilla. Tämä osaltaan vaikutti hyvään tulostasoon. Ylituomarina toimi Paavo Alanikula Oulusta ja muina tuomareina järjestävän seuran jäsenet.

Saloistelainen Antero Siuvatin 2.vuotiaalle suomenajokoira Terolle onnistui lähes kaikki. Ajoaika oli lähes paras mahdollinen, ajon eteneväisyys tuotti täydet pisteet ja haku sekä haukku olivat lähellä täydellistä. Yhteispisteiksi kertyi kunnioitettavat 93,35 ja voittajaluokan 1 palkinto. Asiantuntijoiden mukaan Tero on kehityksessä aivan poikkeuksellisesti edellä normaalista. Tavallisesti suomen ajokoira saavuttaa 5 – 6 vuotiaana sen tason, joka tällä yksilöllä on nyt 2-vuotiaana.

Pattijokisen Olavi Keinäsen Rami saavutti niin ikään erinomaisen pistemäärän, 91,75 pistettä, ja avoimen luokan 1 palkinnon Saloistelaisen Matti Korpelan Sepin pistemäärä oli 68,58 ja suoritus tuotti avoimen luokan 2 palkinnon. Kaikki kolme edellä mainittua koiraa ovat ”veljeksiä”, tunnetun raahelaisen koirankasvattajan Toivo Metson kasvattamasta pentueesta.

Samassa yhteydessä pidettiin Raahen Eränkävijäin beagle-kokeet, joissa oli mukana yksi koira. Eero Vuorelan Risöns Heppu osoitti, ettei se juuri jää jälkeen suomenajokoirista; päinvastoin ajokoirat saavat tunnustaa sen paremmakseen. Risöns Hepun pistemäärä 85,09 on sellainen, että Suomessa se on aivan huippuja. Koira saavutti 1 palkinnon voittajaluokassa.

Antero Siuvatti ja Tero